Haluaisiko Piraattipuolueen osoittavan ideoillaan ja esimerkillään, mitä piratismi asenteena tarkoittaa: miten olemassa olevien lainalaisuuksien puitteissa voidaan keksiä "vanhan systeemin" päälle uusia ratkaisuja, jotka parantavat demokratiaa?
Erilaiset uudet konseptit ovat esimerkkejä siitä, mitä uutta menetelmällistä Piraattipuolueella voi olla tarjottavana. Mielenkiintoisia tarinoiden siemeniä tarvitaan, jotta media ja ihmiset kiinnostuvat.
Edustuksellinen demokratiamme alkaa olla jo aika vanha keksintö. Ongelma siinä on se, että äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa vain siihen, kuka tai mikä puolue tulee vaaleissa valituksi.
D'Hondtin vaalitavassamme on lisäksi ns. hukkaäänien ongelma: jos oma ehdokas ei pääse läpi, ääni hukkuu vaalilistan, puolueen ja/tai vaaliliiton hyväksi, ja joku mikälie ehdokas pääsee läpi.
Vaaliliittokone-malli syntyi näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Sen avulla jokaisen äänestäjän ääni vaikuttaa siihen politiikkaan, jota valitut edustajat ja/tai puolue lupaa ajaa. Kyse ei ole vaaliliitosta vaan siitä, yksittäisen ehdokkaan saamat äänet kohdistuvat vaalilistalle eli ns. vaalipiirikohtaiselle edustusyksikölle ja lasketaan yhteen vaalitavan mukaisesti. Toki vaaliliitonkin voi muodostaa (ja parempaa nimeä kehitellä).
Piraattipuolueen tapauksessa vaaliliittokone on mainio vaihtoehto yleispuoluesuuntaukselle. Erityisen se on juuri Piraattipuolueelle, joka on alkuperältään yhden asian puolueen maineessa. Tälläkin hetkellä puolueen tulevaisuusvaliokunta suunnittelee agendan laajentamista. Nyt olisi siis aika avata keskustelu hyvistä päätöksistä.
Vaaliliittokoneen avulla puolueen tai vaaliliiton listalta läpi päässeiden ehdokkaiden poliittinen ohjelma muodostetaan laskemalla yksittäisen teeman ehdokaskohtaiset mielipiteet yhteen painottamalla niitä äänien määräillä. Näin myös hukkaäänet vaikuttavat siihen, millaista edustuksellista demokratiaa Piraattipuolue vaalien jälkeen tarjoaa.
Velvollisuus on puoluekurin kaltainen mutta lopullisesta ratkaisustaan on vastuussa pikemminkin äänestäjille eikä sisään päin lämmitetylle puoluekoneistolle.
Suorempaa demokratiaa siis ja ihan nykyisen lainsäädännön puitteissa!
Kaikenlaisen kurin vastustajat voivat itse tykönään pohtia sitä, miten he ilman vaaliliittokonetta äänestäisivät niissä tapauksissa, joissa puolueen ohjelma on ristiriidassa oman tunnon kanssa? Onko parempi olla eri mieltä äänestäjien vai puolueohjelman kanssa?
Puolueen ohjelmasta ja vaaliohjelmasta päättävät kuitenkin vain puolueen aktiivit, - johtajisto tai korkeintaan - jäsenistö.
Vaaliliittokoneen hyvä puoli on siinä, että se toisi uuden vaikutustavan suomalaiseen politiikkaan. Edustuksellinen demokratia on mahdollista hakkeroida laillisella entistä demokraattisemmalla tavalla!
Vaalituloksen perusteella laskettavaan poliittiseen agendaan voi vaikutta ennalta teemojen valinnan kautta. Puolue ja/tai ehdokkaat sopivat vaalilistakohtaisesti, mitä teemoja otetaan vaaliliittokoneeseen, mitä ei; millaisia kysymyksiä teemoista esitetään ja millaisia vastauksia niihin on mahdollista antaa. Tällaisiin kysymyksiin ja vastauksiin on totuttu vaalikoneissa.
Ehdokkaat tekevät vaalityötä ja markkinoivat omaa "parametriavaruuttaan" perinteiseen tapaan. Tai no, ei tietysti perinteiseen tapaan vaan sellaiseen, jolla saa mahdollisimman paljon ääniä. Ja mikä onkaan parempaa kuin tehdä se uudella, mielenkiintoisella ja innovatiivisella tavalla.
Parametriavaruus kannattaa optimoida. Esimerkiksi teemojen hajonnan maksimoimalla tai jopa kopioimalla kilpailevien puolueiden teemoja tai ohjelmia voidaan tarjota mahdollisimman monelle äänestäjälle mieleinen vaihtoehto.
Kansanäänestyksien lisäämistä ja raskaita lakimuutoksia ei tarvita, Piraattien poliittinen tahto riittää ja toimintamalli voidaan uudistaa heti.
Kysymys siitä, otetaanko vaaliliittokone käyttöön vai ei, voidaan ratkaista itse vaaliliittokoneen avulla ja virallisen vaalituloksen perusteella. Jos joku läpi pääsevä ehdokas ei halua kannattaa vaaliliittokone-mallia, on tähän useampi ratkaisu.
Yhdellä vaaliliittokoneen teemakysymyksellä voidaan kysyä kategorisesti, noudatetaanko vaaliliittokoneen tuloksia politiikassa vai ei. Näin kysymys ratkaistaan vaalien jälkeen ehdokkaiden äänimäärien perusteella.
Toinen parempi vaihtoehto on määritellä tiettyihin kysymyksiin yhdeksi vastausvaihtoehdoksi joko ei-vaaliliittokonetta, ehdokas päättää itse taikka Palautevirran nettiäänestyksen perusteella. Tällöin läpipääsevät ehdokkaat noudattavat näitä tuloksia politiikassaan.
Tästä tosin on se viestinnällinen haitta ja monimutkaisuus, että äänestäjille ei voida varmuudella luvata vaaliliittokonetta tai mitään muutakaan politiikkaa, vaan tulos riippuu siitä, miten muut äänestävät. Mutta hei, tämähän on sitä demokratiaa.
Vähimmäiseksi velvollisuudeksi tietty vaalilistan (edustusyksikön) ehdokkaille jää vastata vaaliliittokoneen kyselyyn, jolla heidän kantansa eri teemoihin selvitetään. Tätä tarvitaan, jotta heidän saamansa äänet voidaan kohdistaa poliittisen ohjelman laskemiseen. Tämä koskee erityisesti niitä, jotka vastustavat koko vaaliliittokoneen ajatusta eivätkä halua sen tulokseen alistua.
Edellä esitetyn perusteella ei ole mitään syitä sille, miksi puolue ei voisi ottaa vaaliliittokoneen mallia käyttöön. Käytännössä se tietysti tarvitsee mahdollisimman monta myötämielistä ehdokasta menestyäkseen.
Ja toki puolue voi ja sen pitääkin joko edistää tai velvoittaa asiaa, kuten minkä tahansa muunkin edustamansa teeman kohdalla. Puolueen ja uusien demokratiatyökalujen brändit tukevat toisiaan. Hyvät teemat auttavat puoluetta ja puolueet hyvää teemaa, vai kuinka?.
Pirates FTW!
PS. Piraatit, --muut kriitikot ja alasampujat,-- jos kommentoitte tätä jossain ircissä (tervemenoa keskustelemaan piraattien kanssa) tai muualla chateissä, missä en ole paikalla juuri sillä hetkellä, voisitteko ystävällisesti osoittaa tai toimittaa kommentit minulle tai #vaaliliittokone-kanavalle (PirateNET) , jotta voin vastata.
Tapahtuu muualla verkossa asiaan liittyen:
https://www.facebook.com/groups/datavaalit/permalink/293020324149521/ – Sisältää paljon hyviä kommentteja!