Avoimessa ministeriössä avaamassani keskustelusta nousi mainio kysymys:

Miten 2010-luvulla uudet lait pitäisi laatia ja vanhat muotoilla uudelleen (lainmuutoksilla), jotta vuosituhansia vanhasta "leipätekstiformaatista" voitaisiin siirtyä johonkin moniulotteisesti sidostettuun ja linkitettyyn tiedon esitysmuotoon?

Nähdäkseni lakitekstit pitäisi muotoilla siten, että:

• informaatioarkkitehtuuri on hyvin suunniteltu, jotta
• kansalaisen on (mahdollisimman) helppo löytää ja ymmärtää kulloinkin elämässään eteensä tulevaan asian juridiseen tulkintaan vaikuttavat lait, asetukset ym.
• ...?

Konkreettisina esimerkkivaatimuksina voi siis esittää esimerkiksi:

1. Jokainen lakiteksti, momentti, säädös jne pitää ASIASANOITTAA (vrt. yleinen asiasanasto, YSA & Allärs) ja/tai suunnitella jokin muu semanttinen verkostointimekanismi.
2. ) Eri lainkohdat, asetukset ym. pitää HYPERLINKITTÄÄ (täydellisesti ja tyhjentävästi) muihin riippuviin ja liittyviin lainkohtiin, asetuksiin ym.

Mutta kuinka vahvasti A. ja B. pitäisi velvoittaa

1. toteuttamaan lain säädäntövaiheessa ja
2. sitovaksi lain tulkintavaiheessa?

Jos 2. olisi maksimaalinen, jokaisen kansalaisen olisi mahdollista saada selkeästi rajattu määrä asiansa kannalta relevantteja lakeja, asetuksia ym. tulkittavakseen ja näin muodostaa itse oma juridinen ymmärryksensä asiasta ilman yhä kalliimmaksi käyvien ammattilaisten apua.

PS. Finlexin ajantasainen lainsäädäntö on jo varsin käyttökelpoinen hyperlinkitysyritys.