Tavoitesäästöostaminen voisi olla hyvä maksutapa joillekin ihmisille. Se muistuttaisi osamaksulla ostamista sillä erotuksella, että tuote – eli palkinto säästämisestä – saadaan haltuun vasta sitten, kun hinta on maksettu. Pankkisäästämisen kohdalla tällaisesta on Filippiineiltä hyviä kokemuksia.

Tekniikka ja talous kirjoittaa: ”Uusi psykologinen teoria selittää, että köyhyydestä on vaikea päästä, koska köyhyys vähentää vapaata tahtoa”. Tahdonvoima murenee, kun ihminen joutuu valitsemaan toisensa pois sulkevien (taloudellisten) vaihtoehtojen väliltä. Yhtenä ratkaisuna on Filippiineillä kokeiltu tavoitesäästötiliä, jossa asiakas itse asettaa rajoituksia tililtä nostamiseen. Määräaikaistalletuksen sijaan asiakas saa rahat ulos vasta, kun tietty summa on kasassa. Tämä lisää tahdonvoimaa, koska ristiriidat ja kaupanteko erilaisten kilpailevien vaihtoehtojen välillä vähenee: säästyviä rahoja ei voi käyttää mihinkään muuhun ennen kuin koko summa on kasassa. ”28 prosenttia pankin asiakkaista valitsi tavoitesäästötilin, kun sitä heille tarjottiin. Vuoden kuluttua he olivat säästäneet yli kolminkertaisesti enemmän kuin aikaisemmin. Tilimuoto ei antanut itsekontrollin pettää”. Ainakin kehittyvissä maissa tällaisella säästömuodolla voi vapauttaa perheenjäsenten aikaa mielekkäämpiin asioihin. Pesukone vähentää arkirutiineja ja liesi vapauttaa lapset risujen keräämisestä polttopuiksi, jolloin he voivat mennä kouluun.

Tavoitesäästötili vaikuttaa siis varsin hyvältä tuotteelta, jota pitäisi tarjota täälläkin päin maailmaa. Ehkäpä siitä joillekin olisi hyötyä. Ylipäätään ihmisen on erittäin kannatettavaa niin halutessaan asettaa itselleen erilaisia rajoituksia vaikkapa rahan käytön suhteen. Joku ei esimerkiksi hanki luottokorttia vaikka sen saisi, ihan vain siksi, ettei innostuksissaan ostelisi velaksi yli varojensa. Toinen saattaa juoda enemmän kahvia syödäkseen vähemmän (kaloreita).

Keinoja ja ei-toivotut korvaavia toimintoja on ihmisillä varmasti hyvin erilaisia. Mielestäni nämä kaikki ovat järkeviä ja täysin hyväksyttäviä toimintatapoja. Ihminen voi niin halutessaan tehdä omasta toiminnastaan erilaisten kognitiivisten strategioiden avulla tehdä entistä rationaalisempaa. Kyllähän jokainen oikeasti syvällä sisimmässään tietää, mikä on itselleen hyväksi. Lyhytjännitteisten kiusausten välttämiseen kannattaa siis etsiä sellaisia toimintamalleja, jotka tukevat omia pitkäjännitteisiä tavoitteita. Tämä on täysin rationaalista ja siten yleisesti hyväksyttävää, jos vähänkin ymmärtää miten ihmismieli toimii.

Mutta onko yhteiskunnan tukijärjestelmän suunnittelussa huomioitu kannustavuutta tai erilaisten ihmisten psykologisia toimintamekanismeja millään tavalla? No ei varmaan. Miksi ei? Eipä ole tullut vielä kenellekään mieleen, kun yhteiskunnan toimintaa on ohjannut toisaalta normatiivisen rationaalisuuden utilitaristinen ihmiskäsitys ja kommunistien itseisarvoinen tavoite tulouttaa paha pääoma vastikkeetta suurille massoille. Yhteiskunnan rakenteiden pohtiminen saa tältä erää kuitenkin jäädä, koska asiaa ei voi käytännössä ratkaista järjestelmää välittömästi muuttamalla. Mahdolliset lakialoitteet hautautuisivat vuosiksi poliittisen järjestelmän syövereihin ideologisten rottien nakerrettaviksi. Niinpä esitän, että kulutustavaroita ja -palveluita myyvät yritykset voisivat toimia omalta pieneltä osaltaan tässä asiassa yhteiskunnan rakenteista riippumatta.

Mielestäni ”tavoitesäästöostaminen” voisi joissain tapauksissa olla hyvä vaihtoehto osamaksulla maksamiseen, pikavippien käyttämiseen ja kulutusluottojen ostamiseen. Tavoitesäästötilin tapauksessa pankkiasiakas määrittelee summan, jonka kuluttua hän voi nostaa rahat. Näin hän voisi hankkia rahoilla jonkin kaipaamansa tuotteen tai palvelun. Tämä on varmasti hyvä ratkaisu joillekin. Mutta entä jos asiakas haluaisi jostain syystä varmistua siitä, että hän säästettyään todella saa ostettua haluamansa jääkaapin, pesukoneen, pölynimurin tai ulkomaanmatkan eikä sosiaalinen paine, päihderiippuvuus tai jokin muu meille ulkopuolisille käsittämätön asia tulisi sotkemaan asiaa säästäjän pitkäntähtäimen tavoitteidensa vastaisesti?

Tavoitesäästöostaminen voisi olla tällaisessa tilanteessa suureksi avuksi. Siinä tuotteiden tai palveluiden myyjä tarjoaa maksuvaihtoehdoksi tavoitesäästöostamista. Toimintaperiaate olisi muuten sama kuin osamaksussakin mutta erona on se, että tuotteen saa vasta kun on sen kokonaan maksanut. Tuotteen saaminen on rehellinen palkinto pitkäjännitteisestä säästämisestä. Palkitsemisen psykologia on täysin käänteinen osamaksueriin ja lainakorkojen maksamiseen verrattuna.

Myyjän kannalta tämä ei toisaalta ole varastoinnin kannalta yhtä helppoa. Kustannukset lisääntyisivät, jos juuri tietyn tyyppinen laite luovutetaan vasta myöhemmin tulevaisuudessa. Varastokierrosta tulee hieman monimutkaisempaa. Toisaalta voi kysyä, pitääkö niitä perinteisten laitteiden uusia malleja tuottaa joka vuosi? Perustoiminnot kun niissä kuitenkin ovat samat: pesukone pesee vaatteita, imuri imee pölyä ja kännykällä voi soittaa puheluita. Tietyn yksittäisen mallin asemesta säästökohteena voisi tietysti myös olla yleisempi tuotekategoria (joukko ominaisuuksia) tai kategoriaan sidottu lahjakortti. Mahdollisuuksia on niin paljon kuin kohderyhmiäkin.

Tavoitesäästöostamisessa myyjä myös saa ainakin jonkinlaisia määriä ennakkomaksujen käteistä käyttöönsä. Niistähän voisi ja pitäisi maksaa korkoa. Onhan asiakkaan kannalta kyse säästämisestä. Koron määrä voisi sinänsä olla myös hyvä kilpailukeino – ihan vain pankkien kiusaksi. Niillä säästötilien korothan ovat olleet perinteisesti naurettavia; koron laskeminen vieläpä kuukauden alimman saldon mukaan onkin lähinnä asiakkaan pilkkaamista. Tässähän pitäisi ihan ryhtyä köyhän miehen konsultiksi, kun kerran kuluttajatuotteita myyvillä yrityksillä on tässä selkeä markkinointietu.

Tavoitesäästöostaminen voisi olla hyvä maksutapa joillekin ihmisille. Se muistuttaisi osamaksulla ostamista sillä erotuksella, että tuote – eli palkinto säästämisestä – saadaan haltuun vasta sitten, kun hinta on maksettu. Pankkisäästämisen kohdalla tällaisesta on Filippiineiltä hyviä kokemuksia.