Näyttävät TV-kuvat herättävät tunteita. Kyberterrorismi ja verkkorikollisuus kohdistuu ensisijassa yrityksiin ja liikettoimintaan. Siksikö USA katsoo voivansa vastata verkkouhkiin tarvittaessa sotilaallisesti?

Erilaisten kriisien pelottavuus ja negatiivisten uutisten vaikuttavuus riipu pitkälti suoraan siitä, kuinka hyviä TV-kuvia niistä näytetään. Tämä vaikuttaa edelleen suoraan siihen kollektiiviseen yhteiskunnalliseen tietoisuuteen, jonka me median kautta asioista muodostamme. Käsitystämme yhteiskuntamme tilasta perustuu nähdäkseni pitkälti toisaalta median välittämään kuvaan ja toisaalta suoriin jokapäiväisiin ihmiskontakteihimme, joita on kansakunnan kokoon suhteutettuna kuitenkin erittäin vähän. Käsityksemme kansakunnan henkisestä tilasta on näin ollen väistämättäkin kovin suppea ja vääristynyt. Emme voi tietää, miten oman sosiaalisen piirimme ulkopuolella olevat asioihin suhtautuvat ja miksi itselle vieraat yhteiskunnalliset ryhmät käyttäytyvät niin oudosti ja vaativat käsittämättömiä asioita. Ristiriidan taustalla ovat yhteisöllisyyden luonnolliset mekanismit, jotka – modernin tiedonvälityksen kylkiäisinä – luovat toisaalta itsessämme näennäistä kuvaa yhteiskunnan tilasta ja toisaalta pirstaloivat yhteisöllisten ideologioiden memeettistä kenttää. Internet kiihdyttää yhteiskunnallisten ryhmien pirstaloitumista, koska se on perusluonteeltaan äärimmäisen valikoiva ja ”yksisilmäinen” media käyttää.

Pelon ja kauhun herättämisen terrorismin avulla voi ajatella osin yhtenä ryhmän ja joukon toiminnan muotona, jolla korostetaan omaa ryhmänidentiteettiä ja pyritään erottumaan muista erittäin äärimmäisellä tavalla. Joillakin toimijoilla on poliittisen päätöksenteon muuttamiseen tähtääviä pyrkimyksiä (vrt. Espanjan taannoiset pommi-iskut). Toisilla taas voi olla myös idealistisia pyrkimyksiä. Yritetään esimerkiksi herättää ihmiset vallankumoukseen ja oman ideologian taakse. Tähän strategiaan todennäköisesti liittyy jonkin verran tiettyä omasta näkökulmasta johtuvaa, idealismin ja toiveajattelun aiheuttamia vääristymiä ja epärealistisia odotuksia. Tuskin on kansanjoukkoja saatu oman ideologian taakse mukaan poliittisen väkivallan keinoilla (vrt. RAF).

Uusi perinteistä poikkeava ilmiö on mielestäni hakkerihyökkäyksiä liukuhihnalta toteuttava Lulz Security. Heille toiminnan motivaationa näyttää olevan huumori ja hauskanpito sekä joidenkin väitettyjen epäkohtien esille tuominen. Hauskanpito ilmenee brändäyksessä ja viestinnän sisällöissä, jotka korostavat oman ryhmä teknis-taidollista ylivertaisuutta ja hauskanpitoa itsetarkoituksena.

Kuva. ”Lulz Security® (LulzSec), the world's leaders in high-quality entertainment at your expense -http://lulzsecurity.com/"

LulzSec:in operaatioiden vaikutuksia voi tarkastella eri näkökulmista. Sonyn pelipalveluiden viikkojen pituisista käyttökatkoista kärsivät pelaajat tuskin on ovat tyytyväisiä – laskeneesta osakkekurssista nyt puhumattakaan. Myöskään luottokorttitietojen varastaminen ei herätä luottamusta niin Sony:ä kuin maksuvälinejärjestelmän käyttökelpoisuutta kohtaan. Yritysten ja pankkien kannalta kyberterrorismin haitat ovatkin näin ollen varmasti äänestävää kansalaista suurempia, koska operaatiot vaikeuttavat suoraan yritysten julkisuuskuvaan ja konkreettisesti bisnekseen.

Ehkäpä tässä valossa on ymmärrettävää, että USA – tuo yritystoiminnan ja korporaatioiden luvattu maa – katsoo nykyään lailliseksi oikeudekseen vastata kyberhyökkäyksiin tarvittaessa perinteisen sodankäynnin keinoin. Demokraattisissa vaaleissa mukana olleena kansanedustajaehdokkaana voinkin nyt kysyä, mikä on oikea suhde korporaatioiden ja äänestäjien vallan välillä, jos kerran kyberhyökkäykset voivat liiketoiminnan etujen kautta vaikuttaa siihen, hyökätäänkö aseellisesti vai ei?

Tämä kirjoitus on vastaus Catharina Candolinin kirjoitukseen ja on julkaistu myös US:n puheenvuoro-palvelussa